Lempinimeni

Raksu

Hegro

Pedro *uusi*

Herkko Kultaharkko *uusi*

Hertsi "Pertsi" Hertzenberg

Hertsi "Pertsi" Elementsi

Megahertsi

Raksu Raksendahl

 

Fiksu Fiksendahl, älykkökoira

Ollessani erittäin fiksulla tuulella minua kutsutaan Fiksu Fiksendahliksi. Esimerkiksi kun osaan etsiä jonkun kadoksissa olevan laumani jäsenen tai kiertää tolpan lenkkireissulla.

 

Herlos Raksenlotti, kuuluisa italialainen oopperakoira

Kaikki alkoi siitä, kun ensimmäisiä kertoja pyysin emäntääni tai isäntääni leikkimään kanssani tennispallolla; tennispallo suussani lauloin pyyntöni. Isäntäväkeni rohkaisi minua laulajanuralleni, joten nykyisin olen jättänyt haukkumisen melkein kokonaan muille koirille ja esittelen mielelläni laulunlahjaani myös muille lenkkeillessäni. Ääninäyte tulossa mp3-muodossa.

 

Paronitar Wilhelmiina von Raksenburg, itävaltalainen ylimystökoira

Tämän lempinimen sain makuuasentoni mukaan.

 

Herlak Solmu, salapoliisi

Tapanani on työntää kuononi ihan joka paikkaan ja tutkia erittäin tarkasti ympäristöäni. Siitä tämä lempinimeni.

 

Hercule Racois, kenkäsuunnittelija

Muokkaan päivittäin kenkiä (sekä omaani että muiden) vastaamaan visiotani täydellisestä kengästä.

 

Helga Pavlova, venäläinen balettikoira

Esim. saatuani mahani täyteen venyttelen kiitokseksi erittäin sulavaliikkeisesti takajalkojani.

 

Herc Almeida ( myös "Citykoiramoodi"), CTU:n agenttikoira 

Epäilyttävissä tilanteissa lenkeillä siirryn taluttajani viereen, tassuttelen rytmikkäästi eteenpäin, vedän korvat pitkin päätä ja tarkkailen ympäristöäni kaikki aistit terävinä.

 

Au wow wow wow wow

Tällä nimellä pikkuveljeni kutsuu minua. Muut koirat ovat "vuh vuh".

 

Hegro Gonzales

Tämän meksikolaisen lempinimen olen saanut nopeudestani (ehkä olen sukua Speedylle?)